Joulupukki Kotiin

www.joulupukkikotiin.fi
Avaa joulupukkilista 2024 tästä

Pitäisikö lapsille kertoa totuus joulupukista?

Moni vanhempi pelkää päivää, jolloin lapsensa oppivat, että joulupukkia ei olekaan olemassa. Siitä syntyy usein itku, kun lapsi tämän oivaltaa. Pitäisikö lapselle edes kertoa joulupukista?

Yleisesti ottaen vanhemmat eivät ole lapsilleen valehtelemisen puolella, mutta suurin osa vanhemmista tekee kuitenkin poikkeuksen joulupukin kohdalla. Jotkin vanhemmat kuitenkin ovat vankasti sitä mieltä, että lapsille ei tulisi valehdella joulupukista.

Lapset tottelevat paremmin joulun alla, kun voi kertoa että joulupukki ei tuo lahjoja, ellei ole kiltti.

Perusteluja on puolesta ja vastaan

Joulupukista kertomista vastaan olevat henkilöt ovat sitä mieltä, että se saa aikaan epäluottamusta lapsissa vanhempiaan kohtaan. Tämä voi olla mahdollista, mutta siitä tuskin on suurempaa haittaa loppujen lopuksi. Yleensä lapsi on vielä joulupukin valheellisuudesta kuullessaan vielä niin nuori, että asia unohtuu hyvin nopeasti, eikä lapselle jää siitä paha mieli pitkäksi aikaa.

Kun lapsi alkaa kyseenalaistaa joulupukin olemassaoloa ja lopulta asian totuuden ymmärtää, kannattaa puhua lapsen kanssa syistä, miksi hänelle on joulupukista kerrottu. Näitä syitähän ovat mm. joulupukin odotuksen tuoma ilo ja into lapsissa sekä se, että lapset saadaan joulun alla paremmin tottelemaan, kun tottelemattomalle lapselle voidaan sanoa, että lahjoja ei saa, mikäli ei ole kiltti.

Kyseenalaista on kuitenkin, ovatko nämä syyt tarpeeksi merkittäviä. Voisiko samoja asioita saada aikaan muillakin, rehellisemmillä tavoilla?

Asialla on siis omat hyvät ja huonot puolensa, ja kaikki vanhemmat tekevät lopulta itse omat johtopäätöksensä ja päättävät, kertovatko lapsille joulupukista vai eivät. Asiasta ei kuitenkaan pitäisi olla liian huolissaan. Lapsillehan on jo satojen vuosien ajan kerrottu joulupukista.

Asiaa voisi ajatella myös siltä kantilta, että lapsi oppii paremmin kyseenalaistamaan asioita ja käyttämään kriittistä ajattelukykyään asioissa - kaikkihan voivat lopulta valehdella mistä vain. Tällaisten asioiden tunnistamisen oppiminen on lapselle tärkä asia.

Artikkeli kirjoitettu 30.11.2017. Lähteenä on käytetty The Independentin artikkelia

 

Kommentoi